Toimintasuunnitelma
Toimintasuunnitelma kaudelle 2011 - 2012
Yleistä
Hiihtojaostossa toteutetaan Suomen Maastohiihto ry:n toiminta-ajatusta. Painopiste on nuorisotoiminnassa ja uusien harrastajien saaminen lajin pariin.
Toiminnan tasoa kehitetään ohjaajien ja valmentajien koulutuksella.
Lumetusjärjestelmän saaminen Lieksaan on ratkaiseva uudistus jatkamaan hiihtokautta alkupäästä. Hanketta viedään eteenpäin yhdessä Lieksan kaupungin kanssa.
Talous
Seuran varainhankintaa tulee kehittää ja pyrkiä tekemään uusia yhteistyösopimuksia.
Jaosto osallistuu talkootoimintaan ja on mukana joulukalenterin ja ilotulitteiden myynnissä (mikäli seura saa sopimuksen).
Hiihtokoulut
Lasten hiihtokoulu on nuorisotoiminnan painopiste maastohiihdon kehityksessä. Innostava ja leikkimielinen toiminta tuo harrastajia mukaan. Valitaan nuorisovastaava toiminnan vetäjäksi.
Aikuisten harrastetoimintaa myös kehitetään.
Hopeasompatoiminta
Hs ryhmän valmennusta pidetään tärkeänä osana lajin tason nostamisessa.
Kesäharjoittelua tehostetaan ja siihen kannustetaan nuoria.
Leirit
Osallistutaan piirin järjestämään Hopea- ja Kultasompaleiritykseen. Tuetaan Itä-Suomen alueen Kultasompaleireille valittujen osallistumista. Myös lisenssin omaaville tuetaan harjoittelua Kontiolahden ensilumenladulla. Huoltajista korvaus puolet hinnasta.
Koulutus
Valmentajien alkukoulutuksen on oltava jatkuvaa toimintaa.
I-tason koulutus toteutuu piirin leirien yhteydessä ja niihin osallistutaan.
Kilpailutoiminta
Kaudella 2011 - 2012 seuran hiihtojaosto järjestää kilpailuja seuraavasti:
- Cup-kilpailusarja 6 - 16 v. toteutetaan 5-6 kilpailusarjana
- Piirikunnallista kilpailua haetaan joulukuulle (Porokylän Leipomo cup-osakilpailu)
- Kaupungin- ja seuramestaruuskilpailut pidetään kauden lopuksi
- Jaosto on mukana Waskiyhdistetyn järjestelyissä
Lieksan Hiihtoseura
Hiihtojaosto